Tästä sivusta löydät taloyhtiömme järjestysmääräykset ja yhtiöjärestyksen. Järjestysmääräykset voit lukea suoraan alta. Yhtiöjärjestyksen voit ladata ainoastaan PDF-tiedostona. Myös järjestysmääräykset voi ladata alta.
Päivitetty 2012.03.03
Nämä järjestysmääräykset on hyväksytty taloyhtiön asumisviihtyisyyden ja järjestyksen turvaamiseksi. Kaikkien on käyttäytymisellään ja muullakin tavoin otettava huomioon muut talon asukkaat. Asukkaiden on huolehdittava siitä, että myös heidän vieraansa noudattavat osaltaan näitä järjestysmääräyksiä. Kiinteistöä koskevia määräyksiä on myös järjestyslaissa ja muussa lainsäädännössä.
Ulko-ovet pidetään lukittuina ympäri vuorokauden. Ovet avautuvat huoneiston avaimella ja sähkölukolla, joka on toiminnassa klo 6-21 välisen ajan. Ovista kuljettaessa on huolehdittava siitä, että ne lukkiutuvat uudestaan.
Asiaton oleskelu pihamaalla, porras- ja kellarikäytävissä ja muissa yleisissä tiloissa on kielletty. Yhteisissä tiloissa on liikuttava meluttomasti ja niiden käytössä on noudatettava siisteyttä ja järjestystä. Tupakointi yhteisissä tiloissa, rakennusten ilmanottoaukkojen läheisyydessä ja piha-alueella lasten leikkipaikoilla on kielletty.
Kilpien ja mainosten kiinnittäminen sekä antennien asentaminen on sallittu vain yhtiön luvalla.
Yhteisissä tiloissa ei saa säilyttää mitään tavaroita, vaan ne on pidettävä asukkaille varatuissa säilytystiloissa. Säilytystiloissa kuten kellari-, vs- ja muissa tiloissa ei saa säilyttää palovaarallisia, hajua tai muuta haittaa aiheuttavia aineita.
Yhteisistä tiloista poistuttaessa on huolehdittava valojen sammuttamisesta ja ovien sulkeutumisesta.
Asukkaiden on otettava huomioon, että talon rakenteiden, kalusteiden ja tilojen tärveleminen, töhriminen ja muu vahingonteko on ehdottomasti kiellettyä. Jokaisen velvollisuutena on pyrkiä suojelemaan talon omaisuutta.
Kiinteistössä havaituista vioista on ilmoitettava yhtiön edustajalle.
Piha-alueen siisteys ja järjestys vaativat, että
Istutuksia ja nurmikoita ei vahingoiteta eikä nurmikoilla kuljeta keväällä ja syksyllä maan ollessa märkää
Pihassa ei pelata rajuja pelejä eikä nurmikkoa tai istutuksia vahingoittavia leikkejä
Vältetään tarpeetonta polkupyörällä ajoa pihakäytävillä; leikki-ikäisiä lapsia lukuun ottamatta pyöräily nurmikoilla on kielletty.
Pihalla saa säilyttää tavaraa vain, jos siihen on saatu erityinen lupa.
Talousjätteet viedään jätehuoltomääräysten ja – ohjeiden mukaisesti lajiteltuina ja pakattuina jäteastioihin. Ongelmajätteitä ei saa laittaa jäteastioihin.
Muiden kuin talousjätteiden poiskuljettamisesta on asukkaiden huolehdittava itse kustannuksellaan.
Autot saa pysäköidä vain niille varatuille paikoitusalueille. Talon asukkailla ei ole lupa pysäköidä vieraspaikoille, vaan asukkaiden on varattava pysäköintipaikka isännöintitoimistosta.
Pysäköintipaikat on tarkoitettu vain käytössä oleville autoille.
Pihakäytävillä saa ajaa autolla vain välttämättömissä tapauksissa, eikä autoa saa korjata, pestä tai renkaita vaihtaa pihakäytävillä.
Ajoneuvon tarpeeton tyhjäkäynti on kielletty. Lämmitysjohtoja ei saa jättää pistorasiasta roikkumaan irtonaisena ja ne poistetaan havaittaessa.
Huoneistoissa ei saa viettää muita häiritsevää elämää, eikä niissä tai muissa kiinteistön tiloissa
Saa harjoittaa sellaista toimintaa, joka aiheuttaa melua, tärinää, hajua tai muuta haittaa kohtuuttomasti naapureille. Tupakointi huoneistossa tai parvekkeella ei saa aiheuttaa haittaa naapureille. Yörauhaa häiritsevä soittaminen, laulaminen, radiolaitteen tai kodinkoneen käyttäminen ja muu ääntä aiheuttava toiminta on kielletty klo 22-7 välisenä aikana.
Huoneistoja on hoidettava huolellisesti. Vesivuodoista ja muista huoneistossa havaituista vioista on viipymättä ilmoitettava yhtiön edustajalle. Ilmoituksen laiminlyönti voi aiheuttaa korvausvastuun. Vian ilmoittaminen isännöitsijätoimistoon merkitsee lupaa käyttää tutkimus- ja korjaustyön yhteydessä yleisavainta, ellei asukas erikseen tätä kiellä. Jos kiellosta johtuen työ joudutaan suorittamaan tavanomaisen työajan ulkopuolella, vastaa asukas aiheutuvista ylityö- ym. Kuluista.
Sellaisesta kunnossapito- tai muutostyöstä, joka voi vaikuttaa talon rakenteisiin, perusjärjestelmiin tai toisen osakkaan huoneiston käyttöön, on tehtävä kirjallinen ilmoitus taloyhtiölle ennen töiden aloittamista. Taloyhtiö voi asettaa työlle valvojan, jonka kustannuksista osakas vastaa.
Kunnossapito- ja korjaustöissä on otettava huomioon toisten asukkaiden asumisviihtyisyys ja porraskäytävän siisteys. Melua ja häiriötä aiheuttavista töistä on etukäteen ilmoitettava naapureille ja ne on tehtävä arkisin ennen kello 21.00. Viemäreihin ei saa laittaa mitään sellaista, joka voi aiheuttaa tukkeutumisen tai vaurioitumisen.
Vaatteita huoneistoissa pestäessä ja kuivattaessa on vältettävä liiallisen kosteuden muodostumista. Ikkunoissa olevia tuuletusaukkoja on käytettävä ohjeiden mukaisesti.
Parvekkeet on pidettävä siistinä ja lumi poistettuna. Puhdistettaessa on varottava, ettei vettä, roskia ja lunta mene naapureiden parvekkeille.
Parvekkeilla avotulen teko ja sellainen ruoanlaitto tai muu toiminta, joka aiheuttaa savu-, haju- tai muuta haittaa naapureille, on kielletty.
Huoneistoja ei saa tuulettaa rappukäytävään. Ennen liesituulettimen asennusta on isännöitsijältä selvitettävä hyväksyttävä malli.
Huoneistojen lukkoja ei saa vaihtaa ilman taloyhtiön lupaa. Lukon vaihtoa tai sarjoitusta tarvitsevan on otettava yhteyttä isännöitsijätoimistoon. Varmuuslukon avain suositellaan toimitettavaksi yhtiön edustajalle.
Taloyhtiön saunoissa on noudatettava yleistä siisteyttä ja huolehdittava siitä, ettei omalla käyttäytymisellä vaaranneta tilojen hygieenisyyttä ja puhtautta. Lauteiden suojana on saunojan käytettävä omia laudeliinoja, vietävä mukanaan kaikki aiheuttamansa roskat, pullot ja kääreet sekä varmistettava ettei tiloihin jää valoja eikä valuvia vesihanoja ja ovet on suljettu.
Ennen uima-altaan käyttöä on käytävä suihkussa.
Varaussaunojen varauslistaan on merkittävä nimi ja huoneisto selvästi.
Tupakointi saunatiloissa on ehdottomasti kielletty. On muistettava, että saunatilojen yläpuolella on asuntoja, joten metelöinti ja kovaääninen saunominen on kielletty.
Huoneistoon muutosta ja poismuutosta on aina ilmoitettava isännöitsijälle.
Vain taloyhtiön asukasluetteloon merkityillä henkilöillä on oikeus varata yhtiön yhteisiä tiloja, kuten sauna-, kuivaushuone- ja talouskellaritiloja.
Mattojen ja vuodevaateiden tomuttaminen on sallittua vain siihen tarkoitukseen varatuilla alueilla päiväaikaan.
Pito- ja liinavaatteiden puistelu ja tuulettaminen sekä pikkupyykin kuivattaminen on sallittua huoneistoparvekkeilla kaiteiden sisäpuolella.
Eläimet pidetään kytkettyinä pihoilla liikuttaessa.
Eläinten ulkoiluttaminen on kielletty lasten leikkeihin varatuilla alueilla ja niiden välittömässä läheisyydessä.
Koirien ja kissojen ei saa antaa tehdä tarpeitaan piha-alueelle, nurmikoille, leikkipaikoille eikä pihakäytäville ja niiden jätökset on poistettava välittömästi jätekatoksen jäteastiaan. Piha-alueen roskakoreihin ei saa laittaa eläinten jätöksiä haju- ja hygieniaongelman välttämiseksi.
Lintujen ja muiden eläinten ruokkiminen on piha-alueella kielletty. Parvekkeille tai ikkunalaudoille ei saa asentaa lintulautoja.
Järjestysmääräysten rikkominen saattaa aiheuttaa vahingonkorvausvelvollisuuden, huoneiston hallintaan oton tai vuokrasopimuksen purkamisen/irtisanomisen.